Pitkästä aikaa käänsimme nokat kohti muuria - ja tietenkin "valloittamattomalle" osalle sitä. Matkustin Kodan kanssa etupenkillä. Ihme ja kumma se alkaa tottua autoiluun - hieman piti marista alkuun, mutta sitten se tyytyi tarkkailemaan matkan edistymistä ikkunasta. Kuski jätti meidät jonnekin kylän perukoille ja siitä sitten arpomaan reittiä ylös. Löytyihän se polku vihdoista viimein, mutta kylläpä oli tähän mennessä vaativin nousu muurille. Ensinnäkin melkko jyrkkää vuoren rinnettä ja toiseksi risukkoista kuin mikä. Puolen toista tunnin kiipeämisen jälkeen helpotti - olimme päässeet muurille! Suomalais-tanskalais-saksalaisen joukkomme nuorimmainen, 2 vuotias, väläytti leveää hymyään - risukkoisesta matkasta huolimatta hän istui tyytyväisenä kantorepussaan. Tämä reipas pikku tyttö, joka muuten pelkää koiria, tuli nyt toisiin ajatuksiin. Koda kiinnosti häntä todella paljon ja monta kertaa piti käydä kokeilemassa karkeaa turkkia ja väläyttää taas leveää hymyään.  

Koda sai juosta melkein koko matkan vapaana ja kyllähän sille kilometrejä tulikin. Pitkästä aikaa kunnon lenkki!

 Täällä on päivät menneet yhden koiran kanssa.... totutellen. Aamulla ei olekaan sängyn vieressä iloista roottorihäntää tervehtimässä ja nauramassa. On vain tuijottava pastori, Koda.  Kodahan on tietenkin ollut lenkillä onnessaan, kun saa jakamattoman huomion. Sisällä se on pyytänyt tavallista enemmän minua leikkimään - tämän tästä tökännyt kuonolla jalkoihin, hei etkö huomaa 

Tänään sain sitten aikaiseksi ottaa trimmausveitset esille ja antaa lampolan karanneen asukin villoille kyytiä ja kas kummaa, sieltähän paljastui parsoni!

Kuvat ennen ja jälkeen koitoksen. Hiki virtasi, rakko kämmenessä ja niska jumissa, mutta melkein valmista. Vatsa jäi vielä nyppimättä - sen olen aina tehnyt sormin, nyt en vain jaksanut. Karvaa jäi vielä koiraankin, joten hyvin vielä tarkenee lenkkeillä.

"Karvainen paketti" lähti aamulla kohti kotimaata. Minä jännitin tietenkin ihan hirveästi, mutta ei sille mitään voi. Lähtöselvitys täällä päässä meni ihan mutkattomasti. Koira bokseineen läpivalaistiin maan tavan mukaan   Virkailija vilkaisi Axun paikallista id-korttia, rokotuskirjaa ja terveystodistusta. Ja eikun matkaan. Hieman oli kuuleman ennen lähtöä haukkunut ruumassa, luulen että se johtuu roudauksesta - täällä ei oikein osata huomioida että laatikon sisällä on koira eikä vain pelkkää matkatavaraa. 

Axu on päässyt perille ja odottaa uuden perheen tapaamista.

Asioilla on tapana järjestyä  

Nimittäin tuon "aapelin" kotimaahan paluu. Jotenkin siellä kotimaan päässä asiat on NIIN helppo hoitaa, mutta täällä on hieman eri. Axu kävi viime viikolla terveystarkastuksessa, siinä kaupungin ainoassa eläinlääkärissä, josta saa ne viralliset maastapoistumislupalaput. Onneksi tuon meidän "kuskin" aikataulu jousti sen verran, että pystyi käyttämään meitä siellä. 8 km (yhteen suuntaan) olisi ollut kohtalaisen hyvä lenkki. Minä olin tietenkin valmistautunut ja hakenut tarvittavaa sanastoa kiinaksi ja hikikarpalot otsalla astuin eläinlääkärin ovesta sisään. "How can I help you?" oli tervehdys ja ensimmäinen iso kiven murikka vierähti sydämmeltä. Eläinlääkäriaseman apulainen osasi siis kohtuullisesti englantia. Pieni touhottaja saatiin tutkittua, testit otettua ja nippu lomakkeita täytettyä  sekä lopuksi maksettua parille tiskille. Sitten vain jännityksellä kotiin odottamaan testien tuloksia. Jos niissä on jotain häikkää, koko prosessi pitää aloittaa alusta. Seuraavana päivänä kävin eläinlääkäriaseman yläpuolella olevasta virastosta kysymässä papereita ja kaikki oli ok, joten lupa maasta poistumiseen saatiin   

Pari päivää vielä lähtöön. Sitä ennen pitää käydä eläinlääkärillä ottamassa ekinokokkoosilääkitys ja merkinnät passiin. Sitten tämä karvainen paketti on valmis matkaan. Sen verran jännitäjä tyyppiä olen, että huokaisen sitten vasta, kun saan viestin kotimaasta että koira on perillä. 

Asiasta toiseen. Trimmasin Axua vähän aikaa sitten, kun näytti niin "fluffy" että. Sen turkki on jotenkin välimallia, kun miettii sen sisaruksia Kinoa ja Vilmaa, joiden turkit ovat ääripäät toisistaan. Axulla on siis siltä väliltä ei tuuhea, mutta pitkä karva, joka oli viime pesun myötä kääntynyt vielä sojottamaan vastakarvaan. Kodaa en ole vielä tälle talvelle trimmannut ja se näyttääkin lampolasta karanneelta. Eilen hississä eräs lähetti katsoi Kodaa huvittuneesti ja sanoi "kylläpä se on lihava" - siinä minä puren huulea että en rämähdä nauramaan ihan valtoimenaan. Katsotaan ensi viikolla paljastuuko turkin alta parsoni vai mikä ja kuinka monta kiloa karisee samalla  

 Vuosi on sitten vaihdettu sekä länsimaisen että kiinalaisen kalenterin mukaan. Molemmilla kerroilla olimme reissun päällä ja koirat tutussa hoitolassa. Hieman kyllä jännitti tuo paikallisen uuden vuoden aika. Molemmat ovat paukkuarkoja tai voisiko paremmin sanoa että "paukkuvillejä".  Hoitolassa oli kuitenkin mennyt hyvin. Ensimmäisen päivät raketit ja pommit olivat saaneet kaksikon haukkumaan, mutta siihen se sitten oli jäänyt   Täällä siis juhlitaan uutta vuotta toista viikkoa ja joka päivä ammutaan raketteja ja paljon.  Olemme nyt kotiutuneet ja koirien kanssa sisällä on mennyt hyvin, vaikka vielä perjantaina ulkoa kuului melkoinen pommitus.  Viime vuoteen verrattuna huikeaa edistystä. 

Täällä on ollut kaikenlaista, joten blogin päivittäminen on jäänyt vähäiselle. Se mitä koirien kesken on tapahtunut on johtanut siihen, että Axu on palaamassa kotimaahan odotettua aikaisemmin. Tätä pohdittiin pitkään ja totesimme, että näin on parempi. Ensi viikolla yritän hoitaa paperit kuntoon paikallisten viranomaisten kanssa - siinä samalla testataan minun kielitaito. Onneksi tänne muuttaessa molemmilla oli Eu-passit, sirut, vasta-ainetestit tehty, muutoin paluu takaisin kotimaahan olisi ollut hankalaa. 

Yritän laittaa kuulumisia tiuhempaan ja siitä miten saamme tuon "karvaisen paketin" täältä paluumatkalle.